tiistai 29. syyskuuta 2009

Kuumia perunoita edustajiston kokouksessa

Terveisiä edarin kokouksesta. Kokouksessa keskustelua on herättänyt lähinnä kaksi asiaa: ensinnäkin TYY:n kirjaston kohtalo, josta ryhmämme puheenjohtaja Joel kirjoittikin alla, sekä tunnustuksia ja huomionosoituksia koskevan ohjesäännön hyväksyminen.

TuKY ehdoitti ohjesääntöön lisäystä koskien ylioppilaskunnan lippua. Ylioppilaskuntien nyt yhdistyessä onkin perusteltua mahdollistaa TuKY:n näkyvyys yhteisessä lipussa.

Ehdotuksen tiimoilta käytiinkin lähes surkuhupaisasti koko kokouksen vilkkainta keskustelua. Laaja yhteisymmärrys vallitsi siitä, että TuKY:n nauha liitetään lipun yhteyteen lähelle nuppia, mutta miten? Puheenvuoroissa ehdotettiin rengasta ja vapaasti roikkuvia nauhoja. Pyynnöstä asiaa visualisoitiin kokoustilassa olleella ylioppilaskunnan lipulla. Lippu otettiin alas telineestä ja nauhan sijaintia demonstroitiin eräällä kokousedustajalla mukana olleella kuntanauhalla. Hersyvän keskustelun päätteeksi edustajisto päätyi sopuisasti ratkaisuun nauhan sijoittamisesta koristenupin alle niin, että nauhan päät saavat roikkua lipun leveydeltä vapaasti. Päätökseen ei kuitenkaan päästy yksimielisesti, vaan osa edustajista ei kokenut nauhaa tärkeänä ja osa koki ehdotuksen myös epätasa-arvoisena. Tätä perusteltiin sillä, ettei ainejärjestöillä ole vastaavaa mahdollisuutta saada omaa tunnustaan lippuun.

Erityisesti kokoustauon aikana keskustelua taasen herätti kokoustarjoiluun liittyvä yksityiskohta. Leivän päälliseksi tarkoitettu juusto koettiin yli ryhmärajojen liian pehmeäksi.

Ei kommentteja: